Myyrämurhia

Maalaisena elän lähellä luontoa ja saan voimaa eläinten tarkkailusta. Maanantaina keittiön ikkunaan lensi hippiäinen. Pökertyneenä se tarttui tuuletusikkunan hyttysverkkoon. Sain tyttäreni kanssa silittää sitä verkon läpi ja ottaa kännykkällä kuvia. En ollut koskaan aiemmin nähnyt hippiäistä, joten tarkastin lintukirjasta että sellaisesta oli kyse. Onneksi se myöhemmin virkistyi ja lensi omin voimin matkoihinsa. Jälkeensä se jätti kokoonsa nähden huomattavan ulostejanan.

Keväällä kasvatin äitini kanssa samettiruusun taimia. Niitä päätyi isoon ruukkuun meidänkin rappusille. Niiden pitäisi olla juuri nyt kukkeimmillaan, mutta ne sattuvat olemaan joko jänisten tai rusakoiden suurta herkkua. Käytännössä ruukusta sojottaa vihreitä varsia, joista osassa on repaleisia kukkia. Suurinta herkkua näyttää olevan nimenomaan ne pahanhajuiset kukat.

Hippiäisen kakka ja repaleiset koristekukat eivät tasapainoani juuri järkytä, mutta julistin sodan myyrille (niitä ne vissiin on), jotka meinaavat syödä koko talon. Ne joko käyvät hakemassa tuulensuojalevymurua pesätarpeiksi tai, mikä miellyttävää, tekevät seinään alivuokralaiskämppää talven varalle. Niin pitkämielinen en ole, että tähän suostuisin. Talo on sentään vasta kolmisen vuotta vanha. Viritin viisaampien avulla myrkkyansan, joka näyttää toimivan. Ainakin ne syövät kaiken myrkyn, jota niille tarjoan.

En olisi osannut kuvitella miten hekumoin murhanhimossani ripottaessani vaaleanpunaista rotanmyrkkyhiutaletta ansaani. Ainut harmini on etten ole toistaiseksi nähnyt yhtään raatoa. Hieman myös pelottaa hajuhaitat, jos ne kuolevat seinään tekemiinsä koloihin. Pelottavaa, miten käytännöllinen ja kylmäverinen tappaja olen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: