Äiti sairastaa

Aina silloin tällöin joutuu olemaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa, vaikka olisi kuinka masentunut. Sitä saattaa jopa kaivata. Olen alusta lähtien kertonut avoimesti mikä tilanteeni on. Olen sairauslomalla työttömyydestä, koska määräaikaista työsuhdettani ei jatkettu sairauden alettua. Yllättävän usein oletetaan, että koska olen kotona, myös lapset ovat kotona. Olen pari kertaa kysynyt pistävästi: Olettaisitko noin, jos olisin mies?! Vastaus on yleensä ollut jotain epämääräistä muminaa.

En usko, että tämä on vain henkilökohtaista herkkähipiäisyyttä, vaan yleisesti oletetaan, että olipa äiti miten sairas tahansa, hän hoitaa samalla myös lapset. Luin taannoin lehdestä tapauksesta, jossa mies oli lähtenyt kesken töistä, koska kotiäitinä työskentelevä vaimo oli sairastunut vatsatautiin eikä pystynyt hoitamaan perheen lapsia. Miehen esimies vaati vihaisena nähtäväkseen lääkärintodistuksen, jonka perhe myös hankki. Olisikohan pomo reagoinut yhtä aggressiivisesti, jos nainen olisi lähtenyt auttamaan koti-isää? Mikä ylipäätään on kotivanhemman asema sairastapauksen yllättäessä?

Masennus koskettaa vuosittain tuhansia äitejä ja perheitä. Pelkästään synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastuu noin kymmenen prosenttia synnyttäneistä. Kun otetaan mukaan ilman synnytystä masentuvat, on määrä jo melkoinen. Tuntuu kohtuuttomalta, että masennusta sairastavan äidin pitäisi töistä pois jäädessään ottaa lapset pois hoidosta, koska niin kuuluu tehdä. Tämän voi kääntää myös kotiäitiyden vaativuuden aliarvioimiseksi. Voiko masentunut äiti olla kokopäivä vastuussa lapsistaan ilman että lasten hyvinvointi kärsii? Tämän voi kärjistää myös äiti-hoitajan ylivoimaisuudeksi, masentunut äiti on parempi hoitaja kuin perhepäivähoitaja tai lastentarhanopettaja. Ja kun äiti on kotona, myös lapset ovat kotona. Ilmeisesti ainoa hyväksyttävä syy viedä lapset hoitoon on ansiotyö.

Kaksi lastani ovat olleet hoidossa miehen kesälomaa lukuun ottamatta koko sairauslomani ajan. Rutiinit on yritetty pitää mahdollisimman tavallisina, vaikka äiti makaa päivät television edessä pää tyhjänä. Täytyy myöntää, että noin kuukauden sairastettuani alkoivat lapset ottaa ja saada paremmin tilaa elämässäni. Minusta tuli uudelleen äiti, kun työpaine hellitti. Olin aiemmin ollut kateellinen miehelleni, joka hulluttelee lastemme kanssa. Huomasin, että minäkin osaan ilveillä. Ainakin hyvänä päivänä. Huonona päivänä en päässyt edes sängystä ylös. Jos olisin sairastunut kotiäitinä ollessani, olisivat lapset varmasti reagoineet voimakkaammin. Onneksi lapsillani on myös toinen vanhempi ja ihana hoitaja. Yhdessä on mahdollistettu minun toipumiseni ja estetty koko perheen sairastuminen.

6 vastausta to “Äiti sairastaa”

  1. Olen samaa mieltä – nykypäivän nuoret aikuiset, erityisesti naiset, ovat lähes mahdottomassa raossa kaikkien vaatimusten keskellä. Eläköön oikeus subjektiiviseen päivähoitoon!

  2. Ystäväni kärsi myös synnytyksenjälkeisestä masennuksesta. Kun toinen lapsi syntyi, hän vei kolmivuotiaan puolipäivähoitoon, että jaksaisi olla vauvan kanssa kotona kahdestaan. Päiväkodin johtaja syytti huonoksi äidiksi. Ystävälläni riitti voimia vastustaa syytöstä, jolloin johtaja alkoikin valittaa päiväkotinsa resurssiensa puutetta.

    Tapaus jäi mieleeni raadollisena esimerkkinä siitä, kuinka äidit ovat helppo kohden syyllistämiselle. Mitä jos ystävälläni ei olisi ollut voimia vastustaa? Tai kenellä tahansa masentuneella? Uskon, että äidin huono vointi olisi sairastuttanut koko perheen. Ko. perheelle ajan myötä kävi oikein hyvin, kiitos äidin, joka teki palveluksen perheelleen huolehtimalla itsestään!

  3. tyoelamasairasloma Says:

    Hesarissa oli tässä taannoin juttua tutkimuksesta, jonka mukaan isät haluaisivat enemmän huomiota odotusaikana ja tukea isyyteensä. Millaisiakohan ne 2040-luvun aikuiset on, kun niiden äidit on syyllistetty ja masennettu ja niiden isät ovat olleet ulkona kuin lumiukot elämänsä tärkeimmässä tehtävässä?

  4. Tiedän minkälaista masennuksesta toipuminen on – ihan itsekseen. Minusta ei ole silloin huolehtimaan edes itsestäni, puolisoni tekee sen. Äitiys pelottaa ihan helvetisti (anteeksi voimasana, mutta se on ainut tarpeeksi vahva ilmaisemaan minun tuntojani), kun tiedän kokevani masennuskausia jatkossakin enkä tiedä kestääkö mieheni silloin minun lisäkseni mahdollista lasta/lapsia. En ymmärrä miten koko maailma voi vaatia naisia huolehtimaan lapsistaan sairauden aikana. Jos kyse olisi syövästä tai vastaavasta fyysisestä sairaudesta ympärillä olevat ihmiset tietäisivät toisen tarvitsevan apua ja tukea tai edes sitä niin tärkeää hyväksyntää. Ei kukaan käy kysymässä syöpäpotilaalta miksi hänen lapsensa eivät ole äidin kanssa kotona. Miksi meidän (jopa itseni) on niin vaikeaa käsittää ja käsitellä henkisesti sairaita? Yhteiskuntakaan ei kohtele henkisesti sairaita kovinkaan hyvin – varsinkaan jos olet opiskelija. Hyvä ystäväni joutui hakemaan psykiatrilta nk. ”hullun paperit”, jotta KELAsta annetaan hänelle opiskelijana sairauspäivärahaa.

  5. Hyvin kirjoitettu! Niin totta tuo kaikki mitä kirjoitit osuvasti. Itse taistelen sen asian kanssa, kun ulkopuoliset tahot syyllistävät ja yrittävät aliarvioida äitiyteni. Voin sanoa että olen ollut hyvä äiti, masennuskausistani huolimatta. Olen kyllä halunnut kasvattaa lapset itse enkä viedä päivähoitoon, paitsi nyt kun ovat isompia. Olen voinut sen verran hyvin kuitenkin ja miehen kanssa pystytty järjestämään asiat niin, että kun olen voinut huonommin, hän on hoitannut käytännön asioita enemmän. On jopa vienyt neuvolaan lapset ilman äitiä, mutta sitäkin asiaa katsotaan kieroon ja jälleen äidille syyllisyyttä lisää! Viranomaisille ei tunnu mikään kelpaavan. Olen tasan tarkkaan ollut läsnä lasten elämässä, kotiaskareet ovat tuottaneet vaikeuksia ja niissä onkin mies paljon auttanut. Jännä että pitää sanoa ”auttanut” aivan kuin olisi niin itsestäänselvää että nainen tekee kaiken ja mies saisi löhötä vaikka olisi elämänsä kunnossa. Minusta moni asia on niin vääristynyttä vielä 2000-luvullakin. Eikö riitä että lapset tulevat hyvin hoidetuiksi vaikka äiti olisikin masentunut?! Pitääkö jokaisesta asiasta syyllistää. Turhauttavaa!

  6. Kiitos palautteestasi, eräs. Kuten varmaan huomasit, en ole pitkään aikaan kirjoittanut tänne mitään uutta. Kai se johtuu siitä, että olen ollut melkein vuoden töissä sairastamisen jälkeen, ei ole ollut enää aikaa.

    Mutta asia on edelleen ajankohtainen. Vedän työkseni mm. iskä-ryhmää. Heille on yhteistä se, että he haluavat vahvasti olla mukana lastensa arjessa, vaikka lasten äidin kanssa ei enää arkea jaetakaan. Vanhemmuus on voimavara, joka pitää pinnalla sekä ulkoistetut isät että syyllistetyt äidit, kun heille vain annetaan vanhempana toimimiseen mahdollisuus ja tilaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: