Riippuvainen

Posted in naisasiaa, sekalaiset, työelämä, uupumus with tags , , , , on marraskuu 17, 2009 by Satu

Olen riippuvainen. Tarvitsen huumettani päivittäin, usein kerta ei riitä, vaan minun pitäisi ”olla aineissa” 24/7. (Pahoittelut kuluneesta ilmaisusta.)

Ilman ainetta työt eivät suju. Tuijotan näyttöä nyrkkiini nojaten. Jos en ole tarkkana, saattaa suupielestä karata sylkivana. Siis jos pitää pärjätä ilman. Huumeeni vaikutuksen alaisena olen sähäkkä, nopea, silmäni hehkuvat ja saan aikaiseksi mitä vain. Huimat ideani saavat muut kalpenemaan. Pitkän käyttöputken päätteeksi saattaa iskeä krapula. Itkettää, väsyttää, masentaa, ei nukuta ja tekee mieli makeaa.

Olen riippuvainen innostumisesta. Se on tärkein syy käydä töissä ja moottori, jonka voimalla saan asiat tehtyä. Parhaimmillaan teen töitä sellaisten ihmisten kanssa, jotka innostavat minua ja minä heitä. Silloin syntyy yleensä jotain poikkeuksellista. Jos taas innostus tyrehdytetään alkuunsa tai se tyrehtyy luonnollisista syistä, ei mistään tulee mitään. Kokemukseni mukaan tässä tilassa voi viettää aikaa viikkoja.

Innostuminen on viehättävää ja puhdistavaa. Minulle toimii parhaiten yhteiskunnallinen innostuminen. Tekemilläni asioilla pitää olla yleisempää merkitystä. Pienet ja tavalliset asiat aateloituvat, kun niillä on innostava tausta tai kehys. Kun innostun, voi edellinen työ ja tehtävä jäädä innostuksen jalkoihin. Niihin palaaminen on vaikeaa. Ainakaan se ei onnistu ennen kuin pahin innostuskuohu on asettunut.

Kuulostaa elitistiseltä ja omahyväiseltä. Olen muka liian hyvä tekemään tavallisia asioita. Aina pitäisi olla jokin innostumisen aihe menossa tai edessä. Olen riippuvainen.

Perustulo kansalaistaa

Posted in sekalaiset, syrjäytyminen, työelämä, vieraantuminen with tags , , , , , , , on marraskuu 2, 2009 by Satu

Olen viime aikoina miettinyt perustuloa, kansalaispalkkaa tai miksi ikinä sitä haluaa kutsua. Kun työskentelen ei niin helpossa tilanteessa elävien nuorten kanssa, on ajatus vain kirkastunut. Ajattelen, että perustulo kansalaistaa. Tarkoitan, että on yhteiskunnasta syrjäyttävää joutua elämään erilaisten tukien varassa.  Sosiaaliturva on syyperusteinen. Kun en muuten selviydy, en pärjää omillani, tarvitsen ja saan tukea. Jos ensi- tai viimesijainen toimeentulo (riippuu näkökulmasta) olisi perustulo, lisäisi se tasa-arvoa kansalaisten kesken.

Esimerkki: lauantaina torilla kulkee monenlaista väkeä. Ylempi virkamies pysähtyy kahvilaan lukemaan lehteä. Kun hän nostaa katseensa, hän näkee opiskelijapariskunnan ostamassa viipurin rinkeliä. Heidän vieressään hoitovapaalla oleva sairaanhoitaja kiistelee lapsensa kanssa ilmapallon ostamisesta. Läheiseltä bussipysäkiltä kuuluu remakkaa naurua. Kadun miesten kööri on kokoontunut aamun ensimmäisille. Heille kaikille maksetaan perustuloa, jonka kartuttamiseen veroina he mahdollisuuksiensa mukaan osallistuvat. He myös tietävät tämän toisistaan.

Perustulo mahdollistaa valinnan erilaisten elintasojen ja elämänlaatutavoitteiden välillä. Se kannustaa tekemään työtä, kun kaikki tulo on ekstraa. Ennen kaikkea perustulo voi olla jaettu kokemus tasa-arvoisesta yhteiskunnasta, jossa jokaisen toimilla ja omalla aktiivisuudella on väliä.

Kaveriongelma

Posted in miesasia, syrjäytyminen, terveys, väkivalta, vieraantuminen with tags , , , , , , , on lokakuu 6, 2009 by Satu

Olin koulutettavana. Opin, että 14 prosenttia lukion ekaluokkalaisista pojista ja 12 prosenttia ammattikoulun ekaluokkaisista pojista kertoo ettei heillä ole yhtään läheistä ystävää. Eikä tilanne paljon parane sen jälkeenkään.

Työssäni tapaan nuoria miehiä, jotka kertovat, että heillä on ”kaveriongelma”. Yleensä selviää, ettei heillä ole yhtään kaveria tai ystävää. Onhan se kaveriongelma, totta tosiaan.

Mykistyn.

”Uudelleenpoluttaja”

Posted in miesasia, syrjäytyminen, terveys, työelämä, väkivalta, vieraantuminen with tags , , , on syyskuu 15, 2009 by Satu

Koska minusta on tullut ”uudelleenpoluttaja”, olen hankkinut tietoa syrjäytymisestä. Jos syrjäytymisessä on kyse yhteiskunnan normaalitilan, sosiaalisesti ja kulttuurisesti hyväksytyn valtasuuntauksen, ulkopuolelle joutumisesta, on syrjäytyminen helppoa. Minäkin osittain syrjäydyin sairasloman aikana ja olisin syrjäytynyt syvemmin, jos minulla ei olisi koulutusta ja perhettä. Syrjään kiinni pääseminen on vaikeaa, jos normaalitila tai valtasuuntaus ei tarjoa mitään mielekästä tai sen asettamat vaatimukset vaikuttavat liian kovilta. Syrjään kiinni pääseminen vaatii voimaa ja tahtoa.

Syrjäytymisen kannalta ”tyypillinen” kehitys on suurin piirtein seuraava:
1) kaikki lähtee liikkeelle siitä että yksilö kokee menettäneensä liiaksi oman elämänhallintansa, jollakin muulla, yleensä ”yhteiskunnalla” on määräysvalta
2) yksilö menettää uskoaan tekojensa vaikuttavuuteen ja vähitellen passivoituu, lopettaa rakentavan vuorovaikutuksen lähiyhteisöönsä
3) rakentavan vuorovaikutuksen vähenemisen myötä yksilö eristäytyy entisestään yhteisöstä, minkä on omiaan heikentämään toisaalta itsearvostusta ja toisaalta realiteettitestausta
4) eristäytymisen syventyessä ja realiteettitestauksen heikentyessä riittävän paljon seuraa itsevieraantuminen eli yksilö kadottaa vähitellen otettaan myös omaan minuuteensa ja sen hallintaan.”

Seemanilainen vieraantumisluokitus on viisikohtainen porrastus, joka jäsentää syrjäytymisen vaiheita. Ensin henkilö kohtaa vallan puutteen. Kyse on vallasta vaikuttaa omiin asioihin, ympäristöön tai ihmissuhteisiin. Lähteen (mielenterveys.info, Pekka Lehto) mukaan vallanpuute ei välttämättä ole konkreettista. Tämä johtaa tarkoituksettomuuteen, joka on luokituksen toinen vaihe. Ilman tarkoitusta elo on aika tyhjää. Kelluminen on hetken ihan mukavaa, mutta sekin on kivempaa, kun tietää, että lopetettuaan on tarkoitus mennä jonnekin, saavuttaa jotakin. Täytyy myöntää, että kellumista ikävöi vielä ”keskiöön” takaisin päädyttyään. Etenkin jos esimerkiksi työt eivät suju ja ympäristön tai itsen asettamat vaatimukset tuntuvat liian kovilta.

Kolmas vaihe on normittomuus. Minulle tämä on luokituksen hankalin kohta. On pelottavaa, jos ihmisellä ei ole normeja. Useimmilla valtavirran ulkopuolella elävillä kuitenkin on normeja. Valtavirran keskiössä porskuttavat eivät yleensä näitä normeja hyväksy, mutta ne ovat kuitenkin olemassa. Millainen on normiton ihminen? Lähteenä olevassa artikkelissa esimerkiksi nostetaan narkomaanit, joille tärkeää on vain oman välittömän tarpeen tyydyttäminen. Tällainen normittomuus on ymmärrettävää, mutta entä yhteiskunnan kannalta syrjässä elävät, jotka ehkä täyttävät luokituksen neljännen vaiheen eli eristäytymisen, mutta heillä on omassa ”systeemissään” tiukka normitus? Ehkä voisi jopa kuvitella, että itsen asettamat normit hyvälle elämälle ovat jonkun mielestä syrjäyttäneet kyseessä olevan yksilön. Tai yhteiskunnan normien täyttämisen vaatimus on sysännyt henkilön ulommas yhteiskunnasta? Eristäytyminen voi toki olla vapaaehtoista, mutta ei aina.

Portaikon viides askel on itsevieraantuminen. Täysin syrjäytynyt henkilö on vieraantunut itsestään ja hän elää omassa todellisuudessaan. Kuulostaa jo diagnosoitavalta tilalta. Eli voiko syrjäytymiseen sairastua?

Uudelleenpoluttamisessa on kyse motivoivasta koukuttamisesta. Tämä on minua viisaampien kollegoiden kehittämä käsite (kiitos Maija ja Jarmo). Kollegan sanoin asiakkaan kanssa tartutaan siihen asiaan, mikä hänelle on merkityksellinen. Voimaantuminen tämän asian kanssa auttaa elämässä selviämistä. Kun ei ole ensisijaisesti toimenpiteiden kohde tai uhri, vaan aktiivinen toimija, on helpompi olla. Voisi kai sanoa, että henkilö on tavoittanut oman polun?

Se peli

Posted in miesasia, naisasiaa, terveys on syyskuu 10, 2009 by Satu

” Monessa parisuhteessa seksi on yhtä käypää valuuttaa kuin laskujen maksu, tiskaaminen tai kauniit sanat. Monien mielestä seksi on itsestään selvästi parisuhdepakan herttaässä, jota voi vaihtaa kaikkiin muihin hyödykkeisiin ylivertaiseen kurssiin. Siksi on oleellista, kuka pitelee parasta kättä ja voiko herttaa lainkaan voittaa. Voivatko muut maat olla valttia? Saako sama tyyppi aina tehdä jaon, määrätä potin tai voittaa pelin?” Tämä on Korkkari – Jokamiehen jännityslukemisto -teoksen (Cacciatore ym. 2004) mukaan pillupolitiikka, jossa ”perheenpään toimia kontrolloikin perheen alapää”.

Edellisestä minulle tuli mieleen Zen Cafeen kappale Monta kertaa, jossa sanotaan muun muassa näin:

Monta kertaa viikossa
meidän täytyy nussia
Monta kertaa viikossa
ennen kuin oot rauhassa

Kun kuulin laulun ensimmäistä kertaa, loukkaannuin. Se oli ilmeisesti se kuuluisa kalikka, joka äläytti koiraa. Pakko myöntää, että yksi tapa määrittää parisuhdetta on mitata seksiä. Jos kumppani ei ole ikuisesti hinkuamassa minua, ei meillä hyvä suhde olekaan. Tai pahempaa, minua ei ole olemassa, jos kumppani ei jatkuvasti himoitse. Valtapeliä, eikö vaan?

Korkkaria kannattaa lukea sekä miesten että naisten. Maailma ainakin seksin näkökulmasta näyttää olevan aika erilainen miehille ja naisille. Ehkä nämä kulmat voisivat lähentyä, jos sukupuolisidonnaista tietoa ja kokemusta jaettaisiin yli tuon mystisen rajan. Seksin kanssa eläminen tuntuu olevan kuin polkupyöräilyä sepelissä – fyysisesti rankka taitolaji, jossa kaatuminen sattuu ilkeästi. Sen sepelin saattaa myös haluta kiertää.

Sanoja uupumusreitiltä

Posted in naisasiaa, syrjäytyminen, terveys, työelämä, uupumus with tags , , , , , , , , , on elokuu 12, 2009 by Satu

Sanastoa sinulle, joka olet juuri sairastunut uupumukseen tai masennukseen. Sinun sielusi ja ruumiisi ovat epäsuhdassa ympäristösi kanssa ja tässä muutama syötti, joiden pohjalta asiaa voit lähteä itsellesi selvittämään.

Ei, vaan nämä sanat on poimittu paperille kirjatuista ajatuksista menneen puolentoista vuoden ajalta. Sanat ovat syntyneet henkilökohtaisesta historiasta tai tarinasta, mutta on niillä yleistä kiinnostavuuttakin. Sanastoon saa ja pitää ehdottaa lisää sanoja. Kiitos jo etukäteen.

Sukulluspuku vrt. sukelluspuku, joka suojaa vedessä sukellettaessa. Ihmisten kanssa liikkuminen ja toimiminen on toisinaan kuin laitesukellusta. Se on kalliihko harrastus, jossa pitää olla asianmukainen välineistö ja koulutus. Syvemmälle pääsee, kun on kokemusta. Sukulluspuku antaa suojaa erityisesti, kun joutuu toimimaan suvun ja perheen kanssa. Jokainen uupunut osaa antaa arvoa suojapuvulle, jolla peittää masennuksen vereslihalle repimän olemuksen ja joka estää lisävauriot.

Lyijypumpuli on painavaa ja pehmeää ainetta, joka ympäröi uupukseen ja masennukseen sairastunutta. Lyijypumpuli toimii kahteen suuntaan. Se vaimentaa kaikki äänet ja eleet, joilla masentunut saattaisi lähestyä ympäröivää yhteisöä. Oikein paksuna kerroksena esiintyessään, se salpaa hengityksen ja estää sairastunutta toimimasta. Se toimii myös näköesteenä, jonka läpi hyvin harva näkee sairastuneen oikein. Lyijypumpuli estää tavoittamasta uupunutta, vaikka haluaisi. Lyijypumpuli saattaa muodostaa panssarin, joka on pinnalta kaunista rosaa, jopa säteilevää, mutta kantajalleen tällainen panssari on hengenvaarallinen.

Aamukooma, lääkkeiden sivuvaikutuksena (myös ilman niitä) tuleva toiminkyvyttömyyden tila, jossa horjutaan unen ja valveen rajamaastossa. Aamukoomainen on helposti ärsyyntyvä ja loukkaantuva ja jos koomaisella esiinty tapaturma-alttiutta, saattaa hän olla itselleen ja lähimmäisilleen vaarallinen esimerkiksi keittiössä. Aamukooma saattaa helpottua kemiallisesti kahvilla, mutta tämä ei ole yleispätevä sääntö. Erittäin uupuneella aamukooma saattaa olla ympärivuorokautinen, myös hengenvaarallinen tila.

Tutkapimento on turvapaikka. Masennus voi myös olla mahdollisuus. Se on katvealue, josta näkyy kaikki sisälle ja ulospäin, mutta jossa voi rauhassa suhteuttaa asioita, ihmisiä, minuutta ja aikaa. Omat tutkat hiljentyvät, tarve skannata muita vähenee ja tutustuminen itseen alkaa. Juuri uupunut tai vasta masentunut ei pysty tavoittamaan tutkapimennon hyviä puolia. Hänelle tutkapimento on ahdistus ja tuska. Ulkoisesti pimento saattaa muistuttaa lyijypumpulipanssaria, mutta ero löytyy ajan kanssa.

Elämä työtä ja loma sairasta

Posted in sekalaiset, terveys, työelämä, uupumus with tags , , , , , , , , , , on elokuu 3, 2009 by Satu

Aloin kirjoittaa blogia vuosi sitten, kun keksin hienon nimen. Halusin jakaa ajatuksiani työelämästä ja sen lieveilmiöistä, kuten työuupumuksesta, josta minulla on omakohtaista kokemusta. Vuosi myöhemmin olen taas töissä, uudessa työpaikassa. Ajattelen, että uusin eväin.

Tänään sain esimieheltä kehuja. Hieno kokemus saada myönteistä palautetta ”ilman sarvia ja hampaita”. Kehu oli kehu, eikä sillä vaadittu lisää tehoja, enempää tai parempaa. Edellisellä tarkoitan, että asiallisen positiivisen palautteen antaminen ja vastaanottaminen ovat taitoja, joita kaikki eivät hallitse. Olen vuoden varrella ehkä oppinut hieman tuota vastaanottamista…

Elämä käy työstä ihan itsessään. On hilpeä huomata, että voimia riittää olemisen ja elämisen lisäksi työhönkin. Poissaoloni, joka venyi vuoden mittaiseksi, on ollut henkilökohtaisesti tärkeä. Suhtauduin sairauslomaan (mikä kummallinen sana!!) melkein alusta lähtien mahdollisuutena. Palkinnoksi löytyi uusi ammatti, mihin tähdätä. Tutustuin lisäksi mielenkiintoiseen, tunteikkaaseen ja herkkään naiseen – itseeni. On hienoa, että Suomi on yhteiskunta, jossa pitkäaikainen sairastaminen on mahdollista ilman kohtuutonta taloudellista ahdinkoa. Olen onnellinen ja kiitollinen veronmaksaja ja lienen sitä vastakin.

Luen parhaillaan Osmo Soininvaaran Vauraus ja aika -teosta. Oireellista on, että ostin teoksen jo maaliskuussa 2007, kun Soininvaara oli paikallisessa kirjakaupassa teemasta juttelemassa. Olin vanhempainvapaalla, yksinäinen ja ahdistunut. Pelkäsin, että minut unohdetaan enkä enää kelpaa vaativiin oikeisiin töihin. Yritin lukea teosta, mutta annoin periksi muutaman aukeaman jälkeen. Silloin minulle oli ihan turha yrittää selittää tai antaa ajatteluun virikkeitä. Olin jo silloin sairastumisputkessa. Pakkohan se on myöntää, että puupää uskoi vasta, kun se pistettiin kirveellä klapeiksi.

Saa nähdä, minne blogi seuraavaksi vie. Kiitos lukijoille ja kommentoijille, pian on 3000 käyntiä täynnä.